Kengitykset

Tarjoan kengitys- ja kavionhoitopalveluita Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueella.

Olen kengittänyt vuodesta 2012 asti. Luotan suuresti hyvään perustyöhön, mutta minulta onnistuu myös vaativammatkin kengitykset.

Urani alkupuolen kilpailin aktiivisesti kengityksessä, ja vuonna 2017 voitin suomenmestaruuden. Minulle kilpailemisessa tärkeintä on aina ollut oppia lisää taitoja, joita voin hyödyntää asiakkaideni kanssa. Oppia tuli haettua alan kansainväliseltä parhaimmistolta. Nykyään taonkin mahdollisuuksien mukaan yksilölliset käsintehdyt kengät vakiasiakkailleni hevosen tarpeet huomioiden.

Toivoisin voivani myös jakaa saamaani oppia eteenpäin. Olen järjestänyt useita kouluttajia Suomeen, ja itsekin silloin tällöin pidän luentoja tai opetan seppiä. Voit tiedustella luentoja. Haaveenani on saada isot kurssitilat, missä on helppo järjestää niin isompia koulutuksia kuin pienryhmäopetustakin.

Olen erikoistunut myös varsojen jalka-asentokorjauksiin. Pidän ennaltaehkäisyä järkevämpänä kuin sairauksien hoitoa, ja moni ongelma jäisi kokonaan syntymättä, jos pitäisimme varsojen ja nuorten hevosten kavioista parempaa huolta. Varsojen kavioiden hoito tulisi aloittaa viimeistään 1 kk iässä.

Hyvän työnlaadun varmistamiseksi, huomioitahan, että kengityspaikan tulee olla riittävän tilava ja valoisa, alustan tasainen ja pitävä, ja lämpötila talvella vähintään nollan asteen tienoilla. Puhdistathan mutaiset jalat ja kaviot kurakeleillä etukäteen esimerkiksi pyyhkeellä, jotta työkaluni pysyvät kunnossa. Hevosen tulee olla opetettu jalkojen nostamiseen, ja maksupuoli on myös hoidettava asiallisesti.

Hinnasto, sis. alv 25,5 %

Kesäkengitys alkaen 131,58 e

Talvikengitys 4 hokilla alkaen 150 e

Vuolut 45 e